Vanhimmistot - Paimenpolku 16. - 18.3.2012

Paimenpolkulaisia syksyn 2011 koulutuksessa. Kuva: Oiva Alanenpää, IK arkisto

 

 

Miksi lähteä Paimenpolulle?

Paimenpolulla  tarjotaan vanhimmille mahdollisuus varustautua raamatullisilla paimenvarusteilla ja saada ohjausta niiden hengelliseen käyttämiseen.

Varusta huolellisesti matkalle Zeenas, lainoppinut, ja Apollos, ettei heiltä mitään puuttuisi. Oppikoot meikäläisetkin tarpeen vaatiessa, harjoittamaan hyviä tekoja, etteivät jäisi hedelmättömiksi."      Tiit. 3:3

 

Tavoitteet

 

Varusta: lainoppinut ja evankelista tarvitsivat toisilta oppimista

Oppikoot: meikäläisilläkin on tarvetta oppia harjoittamaan hyviä tekoja

Etteivät jäisi: olemmeko varustamatta, voimmeko jäädä vaille oppimista, puuttuuko meikäläisiltä jotain  - pitäisikö oppia jotain,  onko vaarana että me ja seurakuntamme jäämme hedelmättömäksi?

 

Paimenpolku on vahvasti raamattuun perustuva mahdollisuus vahvistaa omaa paimenuuttaan, teroittaa hyväksi koettuja välineitä ja saada paimenlaukkuun uusia varusteita - se varustaa vanhimpia yhdessä hedelmälliseen paimentehtävään, ohjaa vanhinta raamatullisten paimenvarusteiden sopivaan käyttämiseen ja on polku, jota kuljetaan yhdessä muiden paimenten kanssa rakentavassa keskustelussa ja kokemusten vaihdossa uusia näkyjä löytäen. Paimenpolulla leiriydytään kaksi kertaa vuodessa yhteistä varustautumista varten. Koulutuksen vastuuhenkilönä on Matti Kangasoja.

 

 

Paimenlaukun sisältöä

 

Paimenen ja paimentamisen tarkoitus

Seurakunnan näky: perustehtävä, pitkän aikavälin toimintasuunnitelmat

Seurakunnan hallinto ja sen järjestäminen

Vanhimmiston työskentely

Seurakunnan työn ja toiminnan johtaminen

Seurakunnalliset toiminnot

 

 

Herra on minun paimeneni, maalaus Kirsi-Marja Sopanen

Osallistumishinta

 

Viikonlopun hinta on 126 e/ hlö (sisältää ruuat, opetuksen, materiaalit ja majoituksen omin liinavaattein). Hinta sisältää varausmaksun 15 e/ hlö, mikäli osallistuminen peruutetaan ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen.

 

Jos seurakunnan vanhimmista osallistuu 50%, myönnämme 10 %:n alennuksen osallistumishinnasta. Haluammekin rohkaista koko vanhimmistoa osallistumaan yhdessä koulutukseen, jolloin anti on parhaimmillaan.

 

Jälki-ilmoittautumismaksu 17 €/hlö. Ilmoittamatta jätetystä peruutuksesta veloitamme täyden osallistumismaksun. 

 

 

Majoitus

 

Majoitus on pääasiassa kahden hengen huoneissa ympäri kampusaluetta. Muistathan ottaa omat liinavaatteet. Liinavaatteet paikan päällä ovat maksullisia (7,50€/setti, ilmoitathan tarpeesta etukäteen).

 

 

Kyyditys

 

Perjantaisin Karstulan liikenteen bussi Tampereelta Keuruulle kiertää pyydettäessä Ison Kirjan kautta. Aikataulu Tampere 15:20 - Keuruu 17:00. Muista ilmoittaa kuskille pysähtymistarve Isossa Kirjassa.

 

 

Lisätietoja: sanna.piirainen(at)isokirja.fi, (014) 7514 425.