Mediatyökurssin radioviikonloppuna opiskelemme radio-ohjelmien käyttöä osana seurakuntatyötä. Tutustumme äänitystekniikkaan ja studioon, saamme vinkkejä erilaisten radio-ohjelmien käsikirjoitusten laatimisessa ja harjoittelemme oikeaan puhetekniikkaa. Käytännön töinä toteutamme radio-ohjelmia pienissä ryhmissä.
Kurssi sopii niin vasta-alkajille kuin kokeneemmillekin radio-ohjelmien tekijöille.
Kurssi toteutetaan osaksi Radio Gospelin studiolla, mutta olisi hyvä, jos kurssilaiset ottaisivat mukaansa omia tuttuja laitteitaan, joilla ovat tottuneet työskentelemään. Näin aikaa ei tuhraannu vieraan laitteiston opetteluun.
Kurssin opettajana on Paavo Rauskanen. Hän on toiminut kolmisenkymmentä vuotta sähköisten viestimien parissa ja tehnyt ohjelmia mm. Yleisradioon, IBRA-Radioon ja Radio Deihin. Vuonna 1990 hän perusti yhdessä innovatiivisen tiiminsä kanssa konferenssin tapahtumaradion, Lehiradion, joka myöhemmin vaihtoi nimensä Radio Keurusseläksi ja edelleen Radio Gospeliksi.
Osallistumishinta on 115 euroa/hlö, joka sisältää ohjelman, ateriat ja majoituksen (omin lakanoin) sekä 15 euron varausmaksun, jota ei palauteta, mikäli ilmoittautuminen peruutetaan ilmoittautumisajan jälkeen.
Jälki-ilmoittautumismaksu 17 €/hlö. Ilmoittamatta jätetystä peruutuksesta veloitamme täyden osallistumismaksun.
Majoitus: Majoitus on pääasiassa kahden hengen huoneissa ympäri kampusaluetta. Muistathan ottaa omat liinavaatteet. Liinavaatteet paikan päällä ovat maksullisia (7€/setti, ilmoitathan tarpeesta etukäteen).
Kyyditys: Perjantaisin Karstulan liikenteen bussi Tampereelta Keuruulle kiertää pyydettäessä Ison Kirjan kautta. Aikataulu Tmp 15:20 - Keuruu 17:00. Muista ilmoittaa kuskille pysähtymistarve Isossa Kirjassa.