
Kansainvälisten toimintojen johtaja J. Szabo:
Global University ainutlaatuinen lähetysjärjestö
Global University on helluntailainen etäyliopisto, joka palvelee 234 toimiston kautta 150 eri maassa 126:lla eri kielellä. Materiaalia on saatavana niin evankelioimiseen, opetuslapseuttamiseen, lapsityöhön kuin hengellisen työn tekijöiden kouluttamiseenkin. Global University on samalla ainutlaatuinen lähetysjärjestö, jolla on mahdollisuus päästä niihinkin maihin, joissa on vain muutamia lähetystekijöitä tai joihin lähetystyöntekijät eivät pääse ollenkaan.
Suomessa ensimmäistä kertaa vieraillut Global Universityn kansainvälisten toimintojen uusi johtaja ja itsekin lähetystyöntekijä Joseph Szabo kertoo innokkaana esimerkkejä eri puolilta maapalloa maista, joissa GU:lla on parhaillaan merkittävä osuus maan evankelioimisessa ja kristittyjen kouluttamisessa. Szabo mainitsee Malesian, joka sanoo olevansa 99-prosenttisesti muslimimaa. Maan kristityt kuitenkin arvelevat, että heitä on noin 10 %. Maassa on GU:n toimisto, jonka kautta opiskelee aktiivisesti yli 200 opiskelijaa.
Szabo ottaa esimerkikseen myös erään toisen Aasian melko suljetun maan, jossa kristittyjä on suuri määrä. Useat ovat helluntailaisia. GU on toimittanut maan kristityille kursseja, jotta vastuunkantajat voisivat opiskella ja niin seurakunnat saisivat vakaan raamatullisen perustan.
Global University ei ole unohtanut lapsiakaan. Hiljattain Filippiineillä vieraillessaan Szabo sai havaita, että Manilan alueella käytetään GU:n erinomaista materiaalia yli 250 000 lapsen opettamisessa.
Kuuban saaria viime vuosina pyyhkinyt voimakas herätys on synnyttänyt saarelle tuhansia kirkkoja. Ovelta ovelle -evankeliointi tuottaa tulosta. Hallituksen viesti Helluntaikirkolle on, että kirkon pastoreiden on oltava virallisesti koulutettuja. Szabo kokee erityisenä mahdollisuutena auttaa GU:na Kuubaa tarjoamalla espanjankielisiä tutkinto-ohjelmia pastoreiden kouluttautumiseen.
Szobo kertoo myös eräästä Lähi-idän muslimimaasta, jossa kristityt elävät hallituksen painostuksen alaisina. Kuitenkin seurakunnat kasvavat. Tusinoittain uusia seurakuntia on perustettu viime vuosina. GU:n materiaaleja käännetään paikalliselle kielelle, mikä on valtava siunaus seurakunnille.
Suomen GU:n toimisto on yksi maailman ja Euroopan suurimpia. Suuria toimistoja on Szabon mukaan myös Saksassa ja Italiassa. Afrikassa, varsinkin sen eteläisissä osissa, on myös erittäin vilkasta toimintaa. Tällä nyt Eurooppaan suuntautuneella matkallaan Szabo ehtii Suomen lisäksi tutustua myös Belgian ja Saksan toimistoihin.